Sivut

maanantai 1. lokakuuta 2012

Harjoittelua ja hurjan pitkiä yöunia

 EDIT:// BLOGILLA UUSI NIMI ;)

Heippa taas!

Jotenkin en vaan malta istuu koneella sen aikaa et kerkeisin postailla niin aika harvakseltaan tulee kirjoiteltua. Meillä neiti kehittyy hirveetä vauhtia. Tällä hetkellä yritetään opetella selältä mahalleen kääntymistä. Leikkimatolla on kova yritys päällä aina, kun Mea on kyllästyny höpöttelemään leikkikaaren eläimille. Kyljetään käännetään kasvot leikkimattoon ja mahdottoman ähellyksen säestämänä koittaa saada pepunkin käännettyä, vielä ei ihan onnistu. Taitaa kyllä käsikin olla välillä vähän hankalassa asennossa vielä. Mutta en usko että tässä kauaa menee niin päästään ihan oikeesti mahalleen :)



Hehee, näin ihanasti meillä hymyillään <3 kovasti koitetaan nauraakkin ja välillä on tullukki ihania naurahduksia, mutta vielä on vähän hakusessa. On kyllä jo niin iso tyttökin, hienosti pysyy pää pystyssä ja on kyllä jo pitkään kannatellutkin ihan itse. Sylissä viihdytään lähinnä pystyasennossa, kovasti kiinnostaa ympärillä olevat asiat ja katseella seurataankin tosi hienosti, Mea myös kääntyy jo ääntä kohti. Leikkimatolla myös tarttuu hienosti kiinni tavaroihin ja muutenkin osaa ottaa jo kiinni harsosta ja tutista
.


Mea sai ihanan uuden pipon! Meidän heinäkuisten mammaryhmän yksi äiti alkoi tekemään tommosia, niin tilasin sitten Mealle tuommoisen myös, se on ihana! Ja tänään pääsi ekaa kertaa käyttöön kun käytiin kaupassa.


  Tuo meidän viidakko leikkimatto on toistaiseksi jääny kakkoseksi, kun kaivelin isomman taas esille, se kelpaakin nyt ja ne lelutkin alkanu innostaa enemmän :)





Semmosta meille, neiti on alkanu syömään 150-180 ml maitoo kerralla ja syö 2-3 h välein päivisin. Mea nukkuu vaihtelevasti 2-4 kertaa päiväunet ja  yleensä ne on sitä tuntia minimissään. Yöunia nukutaan aina vähintään 6 h ennen ensimmäistä syöttöä, mutta nyt on nukuttu 9 h myös ja viime yönä hurjat 10 h siis ihan käsittämätöntä! Eli yösyöttöjä ei juurikaan ole enää, enemmänkin aamusyöttöjä. Mun puolesta saisi jatkua nämä 10 h yöunet tästä eteenpäin! :) Keskiviikkona on 3 kk neuvola, saas nähdä miten on painoa ja pituutta tullu sen lapsipolikäynnin jälkeen. Palaillaan vaikka sitten keskiviikkona!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.