Annoin sitten kotona heti annoksen nestemäistä panadolia ja neiti nukkuikin suurimman osan sinä päivänä. Oli oikein iloinen ja pirtee oma ittensä hereillä ollessa, illasta annoin vielä uudestaan panadolia. Lämpöö nosti ihan mini pikkuisen, mutta ei noussu kuumeeksi. Illasta vähän myös itkeskeli, mutta sitten kävikin yöunille ja nukkuin normaalisti sen 9 h putkeen ennen ekaa syöttöä. Aamulla annoin vielä pienen annoksen panadolia kun tuntui olevan ne pistokohdat vähän kipeät.
Selvittiin siis onneksi ilman sen suurempia oireita, rotan ansiosta neitin maha on toiminu tosi hyvin, mikä ei kyllä haittaa yhtään.
Jee, me mennään ulos. Meillä tykätään näin paljon ku puetaan ulkovaatteet :D
Viikot hujahtaa hirveetä vauhtia ja mun sisustuskuume on valtava!! Jonkin sortin syysmasennus vissiin iskeny kun ei oikee kiinnostais mikään, no jospa sekin tästä. Viikonloput on ihania kun mies on kotona ja voidaan kolmestaan touhuta kaikkee kivaa, Nyt huomenna sais olla kiva aurinkoinen tai edes sateeton päivä niin pääsis touhuamaan tuonne takapihalle, haravoida pitäis ja purkaa meidän romahtamis pisteessä oleva puutarhakeinu. Sitte voisin käydä kukkapenkin kimppuun, olisin halunnu nyt syksyllä jo laittaa sen uusiksi, mutta taitaa jäädä keväälle, no sitten kerkeekin ehkä paremmin kun neiti voi touhuilla samalla jotain pihalla.
<3
Meinasin myös istuttaa muovisiin kukkaruukkuihin tulppaaneja ja haudata ne tuonne kasvimaan multaan, sitten keväällä kaivelen ne sieltä ja laittaa ne tuonne kuistille ruukkuihin, saas nähdä onnistuuko tää mun idea. Pitäis hakee myös vihdoin syyslaannoite, oon ihan unohtanu koko jutun ja se pitäis oikeesti kyllä hoitaa nyt tässä viikonloppuna. Vois hakee myös kanervia ja callunoita sekä niiden kaveriksi jotain muita kivoja syys/talvikasveja. Joitakin lyhtyjäkin voisi ostaa lisää pihalle.
Ihanaa muuten kun joulu on kohta, pitäis malttaa vielä hetki ennen ku kehtaa alkaa joululauluja soittamaan. Mä en edelleenkään tiedä, että miten Joulu vietetään, luulen että ihan kotona kolmistaan tai kuudestaan oikeastaan, kun onhan nuo kissatki täällä :D
Me aloitellaan varmaan tässä pian, ehkä jo huomenna pienen pieniä maistelu annoksia antamaan soseita, ajattelin aloitella bataatilla ja viikko kokeillan yhtä aina, teelusikallinen tai pari kerran päivässä. Haluan ajoittaa uudet maut aina viikonloppuihin niin mieskin on näkemässä ja voi ottaa videokameralla videota ja myös kuvia. Äitiä jänskättää ihan hirveesti. :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.