Näin kiukuttaa kun pitää röyhtäistä syötön välissä, rassu <3
Mitäs meille kuuluu, hyvää. Tiistaina oli lapsipolin kontrolli käynti, kaikki hienosti! Normaalisti kasvanut ja kehittyny 2,5kk ikäinen tyttö. Kovasti Mea jutteli fysioterapeutille ja lääkärille. Odotushuoneessa vaan hiiren hiljaa odoteltiin ja ihmeteltiin missä sitä ollaankaan, mutta kun fyssari laittoi lattialle selälleen ja otti housut ja sukat tytöltä pois niin johan alko juttua tulemaan, hyvä kun sain nauruani pidäteltyä.
Mutta sitten pitiki ottaa verinäyte ja koska kantapäästä ei enää onnistunu, niin piti ottaa pään verisuonesta. Se itku oli jotain niin kamalaa, toisella vaan kyyneleet valu ja itku jatkui vielä jonkun aikaa kun oli päässyt äidin syliin.
Maitopullolla sitten saatiin tyttö lopulta rauhoittumaan ja kun alettiin pukemaan ulkovaatteita päälle niin hymyjäkin tuli kun myssyä puettiin, jostain syystä erityisesti myssyn pukeminen on aina niin hauskaa, että pitää hymyillä ihanimmin <3
Mut ei ihan kokoaikaa kuiteskaan. :D
Mulla on aivan hirvee sisustus/remontti kuume. Oon suunnitellu meidän keittiöön varmaan 15 000 € rempat jo haha ja vaihdetaan makkaria, toisen pienemmän makkarin vaatehuone saa täysrempan niin päädyttiin et vaihdetaan sittenkin siihen huoneeseen. Tuo isoin makkari vetää parmmin sisäänsä kaikki miehen pelikonsolit peli tv:n ja sinne mahtuu myös tietokoneelle oma paikka ja toimii myös vierashuoneena.
Varmaan pakko mennä töihin jo mammaloman jälkeen et saadaan nää mun suunnitelmat etenemään, toinen vaihtoehto olis voittaa lotossa, olis ihanaa jos ennen toista vauvaaa olis saatu rempattuu edes nuo makkarit, ei se uusi keittiökään haittais ;)
Uudesta vauvasta puheen ollen, on jo ihan karsee ikävä tuota mahaa :( <3
Mä en voi olla nauramatta tälle xD siis niin paras kuva ikinä! Samala vähän häikäs rassuu <3 ääk, äitin söpis <3 Neiti on varmaan reilun kuukauden ikäinen tässä.
Öh <3 tääki jo aika vanha kuva :)
Kotiin pääsy päivänä vauvatehon perhehuoneessa <3
Mut nyt toteutukseen nuo alun lupaukset, eli suihkuun :) ÖITÄ!
Meiän poika vihaa hatun laittamista. Vähänkin jos on kiukkua jo alla niin myssystä tulee ihan hirveet raivarit! :D Oon luullu et kaikki vauvat vihaa pukemista ja varsinki hattua, mut ei sit näköjään! Ihana tyttö teillä! :)
VastaaPoista