Heissan! Viime viikko oli sen verran kiireinen, etten kerenny sitten tänne päivittelemään. Aika juoksee ja Mea on kasvanu aivan hirmusesti. Meinaa itku tulla kun kattoo tuota mun pientä tyttöä joka ei oo enää ihan niin kirppu mitä syntyessä. Ollaan siirrytty jo melkein kokonaan 62 kokoon, jotkut 56 housut ja bodyt menee vielä, mutta tuskin kauaa.
Huomenna olisi edessä se lapsipolin kotrollikäynti. Tuntuu kyllä vähän turhalta, mutta pääsempä käymään samalla yhden kaverin luona, ei olla nähty sitten tammikuun ja hän näkee meidän Meankin ekaa kertaa.
Mea oppi reilu viikko sitten tuon pään noston. Tai keksi uudestaan ett' näinkin voi olla, sillon alle kuukauden iässähän kovasti jo kannateltiin ja harjoteltiin, sitten se unohtui ja poskea vaan lepuutettiin mahalla ollessa viltillä ja hupsheijaa niin se keksittiinkin ihan yhtäkkiä ja sen jälkeen on hienosti mahallaan ollessa kateltu ja ihmetelty! Ja nyt viihdytään mahallaankin paljon paremmin.
Nukutti mummola reissun jälkeen vähän. <3
Äitin iso vauva <3 Ihan ihmeellistä, vaikka sitä kovasti odottaa miten toinen kehittyy ja oppii uutta niin kyllä mä silti voisin vielä hetkeksi ottaa sen syli vauvan takas. Onneksi Mea on taas alkanut nukahtaa syliin <3 sylissä kun ei oikeen muuten viihdytä pitkiä aikoja, lattialla on kivempaa tai se että seisoo sylissä. Sylissä viihdytään yleensä vain silleen niiku tuossa kuvassakin on.
<3
Hihii, Mea on keksiny myös kädet. Erityisen ihmeellisen ihanaa on sormien syöminen. Lattialla aina köllötellään ja tutti tiputetaan suusta, sitte käännetään äitille selkä ja sormet suuhun ja voi mikä maiskutus, peukalokin aina löytyy välillä sieltä suusta.Toivottavasti olis ihan vaan ohi menevä vaihe.
Meillä myös jutellaan kovasti, se selityksen määrä on ihan mahdotonta, isille kerrotaan joka ilta kuulumiset kun isi tulee töistä ja äitille kerrotaan päivän mittaan miten menee. Ihana pieni <3 Huomenna ikää 11 viikkoa!
Voi että kun Mea on suloinen ! Meillä ainaski tuo käsien syöminen on tainnut tulla ihan jäädäkseen, tutti on enää oikeestaan vaan nukkumaanmennessä, muuten sit lussutetaan nyrkkejä niin että kuuluu :D Hienosti kannattaa jo päätään ! Niin ne kasvaa <3
VastaaPoistaVoi kiitos! :)
Poista