Sivut

sunnuntai 23. syyskuuta 2012

hellurei

Oon niin surkee tässä nukkumaan menemisessä. Mea käy kuiteski nukkumaan jo 21.00 niin voishan sitä itekki sitten mennä, no jos kohta suihkuun, iltapalalle ja sitten nukkumaan. Mä en vaan meinaa saada unta ikinä iltasin, oon niin super pirtee olevinaa.


Näin kiukuttaa kun pitää röyhtäistä syötön välissä, rassu <3

Mitäs meille kuuluu, hyvää. Tiistaina oli lapsipolin kontrolli käynti, kaikki hienosti! Normaalisti kasvanut ja kehittyny 2,5kk ikäinen tyttö. Kovasti Mea jutteli fysioterapeutille ja lääkärille. Odotushuoneessa vaan hiiren hiljaa odoteltiin ja ihmeteltiin missä sitä ollaankaan, mutta kun fyssari laittoi lattialle selälleen ja otti housut ja sukat tytöltä pois niin johan alko juttua tulemaan, hyvä kun sain nauruani pidäteltyä.
 Mutta sitten pitiki ottaa verinäyte ja koska kantapäästä ei enää onnistunu, niin piti ottaa pään verisuonesta. Se itku oli jotain niin kamalaa, toisella vaan kyyneleet valu ja itku jatkui vielä jonkun aikaa kun oli päässyt äidin syliin.
 Maitopullolla sitten saatiin tyttö lopulta rauhoittumaan ja kun alettiin pukemaan ulkovaatteita päälle niin hymyjäkin tuli kun myssyä puettiin, jostain syystä erityisesti myssyn pukeminen on aina niin hauskaa, että pitää hymyillä ihanimmin <3


 
 Mut ei ihan kokoaikaa kuiteskaan. :D

  Mulla on aivan hirvee sisustus/remontti kuume. Oon suunnitellu meidän keittiöön varmaan 15 000 € rempat jo haha ja  vaihdetaan makkaria, toisen pienemmän makkarin vaatehuone saa täysrempan niin päädyttiin et vaihdetaan sittenkin siihen huoneeseen. Tuo isoin makkari vetää parmmin sisäänsä kaikki miehen pelikonsolit peli tv:n ja sinne mahtuu myös tietokoneelle oma paikka ja toimii myös vierashuoneena.
  Varmaan pakko mennä töihin jo mammaloman jälkeen et saadaan nää mun suunnitelmat etenemään, toinen vaihtoehto olis voittaa lotossa, olis ihanaa jos ennen toista vauvaaa olis saatu rempattuu edes nuo makkarit, ei se uusi keittiökään haittais ;)


Uudesta vauvasta puheen ollen, on jo ihan karsee ikävä tuota mahaa :( <3 


Mä en voi olla nauramatta tälle xD siis niin paras kuva ikinä! Samala vähän häikäs rassuu <3 ääk, äitin söpis <3 Neiti on varmaan reilun kuukauden ikäinen tässä.


  Öh <3 tääki jo aika vanha kuva :)

 
Kotiin pääsy päivänä vauvatehon perhehuoneessa <3

Mut nyt toteutukseen nuo alun lupaukset, eli suihkuun :) ÖITÄ!

maanantai 17. syyskuuta 2012

Äitin iso vauva!

Heissan! Viime viikko oli sen verran kiireinen, etten kerenny sitten tänne päivittelemään. Aika juoksee ja Mea on kasvanu aivan hirmusesti. Meinaa itku tulla kun kattoo tuota mun pientä tyttöä joka ei oo enää ihan niin kirppu mitä syntyessä. Ollaan siirrytty jo melkein kokonaan 62 kokoon, jotkut 56 housut ja bodyt menee vielä, mutta tuskin kauaa. 


Huomenna olisi edessä se lapsipolin kotrollikäynti. Tuntuu kyllä vähän turhalta, mutta pääsempä käymään samalla yhden kaverin luona, ei olla nähty sitten tammikuun ja hän näkee meidän Meankin ekaa kertaa. 

Mea oppi reilu viikko sitten tuon pään noston. Tai keksi uudestaan ett' näinkin voi olla, sillon alle kuukauden iässähän kovasti jo kannateltiin ja harjoteltiin, sitten se unohtui ja poskea vaan lepuutettiin mahalla ollessa viltillä ja hupsheijaa niin se keksittiinkin ihan yhtäkkiä ja sen jälkeen on hienosti mahallaan ollessa kateltu ja ihmetelty! Ja nyt viihdytään mahallaankin paljon paremmin.


Nukutti mummola reissun jälkeen vähän. <3


Äitin iso vauva <3 Ihan ihmeellistä, vaikka sitä kovasti odottaa miten toinen kehittyy ja oppii uutta niin kyllä mä silti voisin vielä hetkeksi ottaa sen syli vauvan takas. Onneksi Mea on taas alkanut nukahtaa syliin <3 sylissä kun ei oikeen muuten viihdytä pitkiä aikoja, lattialla on kivempaa tai se että seisoo sylissä. Sylissä viihdytään yleensä vain silleen niiku tuossa kuvassakin on.


<3

Hihii, Mea on keksiny myös kädet. Erityisen ihmeellisen ihanaa on sormien syöminen. Lattialla aina köllötellään ja tutti tiputetaan suusta, sitte käännetään äitille selkä ja sormet suuhun ja voi mikä maiskutus, peukalokin aina löytyy välillä sieltä suusta.Toivottavasti olis ihan vaan ohi menevä vaihe. 

Meillä myös jutellaan kovasti, se selityksen määrä on ihan mahdotonta, isille kerrotaan joka ilta kuulumiset kun isi tulee töistä ja äitille kerrotaan päivän mittaan miten menee. Ihana pieni <3 Huomenna ikää 11 viikkoa!

sunnuntai 9. syyskuuta 2012

pika

Heipsan.. iski joku vimma muokkaila blogia, saas nähdä oonko vielä huomennakin yhtä innokas :D Jospa tää vielä tästä piristyisi ja alkaisin päivitellä useamminkin. Mutta nyt taidan siirtää typyn omaan sänkyyn, vaunuihin nukahti joku pari tuntia sitten ja painun itekki unille. Mies hoitaa yösyötön, jee saan nukkuu. Tosin herään kuiteskin sillon ku neitikin ja tuskin nukahdan edes heti kun neiti käy takas unille, se maito tahtoo nousta suuhun jonkun aikaa syötön jälkeen vaikka röytäiseekin hyvin niin mä sitten aina vahtaan ettei toinen vaan tukehdu. Mies kun nukahtaa saman tien ja ei herää MIHINKÄÄN ääniin, edes siihen kiljuvaan nälkä itkuun. Mur. Öitä <3

torstai 6. syyskuuta 2012

Ristiäiset muutamana kuvana.


 Tässäpä kuvia ristiäisistä. :)



Meidän pieni Mea <3


Pitihän sitä hymyillä kun kerran oikeen kuvia otetaan hienolla kameroilla :D


Kolmen suklaan kakku, nam.


 Vaahtokarkkia, suklaakermaa, mansikkahilloa, kermavaahtoa, Mean ristiäiskakut :)


 Nam. Nälkähän tässä sitten tuli.

Oli ihanat ristiäiset ja neiti sai ihania lahoja. Kaikki oli just kivoja. :)
Muuteskin meni tosi kivasti, neiti itki kyllä koko aamun. Meillä oli kirkossa se kaste niin sinne kun päästiin neiti nukahti samantien isi syliin ja jatkoi unia sylikummin sylissä :D ja loppupäivästä sitten nukkui ja söi ja kun oltiin hereillä niin kiltisti kateltiin ja oltiin millon kenenki sylissä.