Sivut

perjantai 18. tammikuuta 2013

Olohuoneen sisustus ideoita.

Uskomatonta, mutta mä oon jotenkin saanut päässäni pyöriteltyä ja oon jopa osannu päättää sisustuksen suhteen jo jotain, tiedän nyt mitä haluan ja oon ihan vahingossa tajuamattakin tehnyt ja suunnitellut hankintoja, jotka sopii ja toimii jopa keskenään.

Saatiin vihdoin olohuoneeseen taas yksi kattovalo lisää. Ne vaan aina jotenkin on jääny, ennen ristiäisiä pongasin Jotexilta kivan spotti kattovalaisimen ja se osoittautui oikein kivaksi ja hyvin valaisevaksi. Tilasin sille lopulta kaverin ja nyt sekin on paikoillaan. Olohuoneen ilme näyttää jo huomattavasti raikkaammalta.

Vielä olisi tarkoitus hankkia 2 kattovalaisinta olohuoneeseen ja nekin on jo päätetty.


Tämä kollaasi ei kuulu millään tavalla olohuoneeseen, mutta pongasin nämä joku aika sitten Hobby Hallin sivuilta ja ihastuin! Täydellisen ihanat ja sopisi meidän keittiöön tosi kivasti, hintaa jokaisella on ihan liikaa noin perus kodinkoneiksi, mutta eipä se niin haittaa kun ovat niin söpöt ;D




Ellos <3 sieltä taitaa olla kaikki tässä kollaasissa. Tuo ylärivin keskellä oleva jakkara olisi näillä näkymin tulossa televisio tasolle. Olen suunnitellut, että rakennetaan meille itse televisio taso, haluan todella pitkän ja ne maksaa kaupoissa omaisuuden, enkä ole edelleenkään löytänyt mitään oikeasti kivaa.
 Keksin sitten, että rakennetaan se tiileistä, jotka maalataan valkoisiksi ja sitten jonkinlaista levyistä rakennetaan hyllyt. Pituutta tulisi siis 260 cm, korkeus maximissaan 55 cm. Valkoista tiilta ja vaaleaa puuta, ah <3 
 Nuo neliskanttiset seinähyllyt tulevat joko tv-seinälle tai sitten ikkunan viereen seinälle sovan taakse, kyseiselle seinälle on vaihtoehtona myös tuo kaksitasoinen hylly. 
 Olen totaalisen ihastunut turkoosiin ja mutenkin pastelli sävyihin, joten olohuoneen väristys tulee olemaan aika hempeän hailakka ainakin kevään ja kesän. 




Siinäpä niitä valaisimia. Tässä vasemmassa alanurkassa valaisin, joka jo löytyy kahtena kappaleena. Vasemman ylänurkan valaisin tulee huoneen keskelle, tällä hetkellä sillä paikalla roikkuu epämääräistä sotkupesää muistuttava valaisin, siinä siis saa itse muotoilla ne valaisimien asennot ja se on todella epäkäytännällinen ja ruma, tasapainossa se ei tunnu olevan koskaan. Lisäksi haluan vielä tuon isona näkyvän spottivalaisimen valaisemaan olohuoneen keittiön puoleisen pään.

Semmoisia ideoita taas. :) voi kun pääsisi jo toteuttamaan kaiken. Olen myös sunnitellut muutamia seinätarroja pitkin kotia, keittiöön, olohuoneeseen, makuuhuoneeseen ja eteiseen nyt ainakin, kaikki tekstejä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.