Sivut

torstai 29. marraskuuta 2012

Uusia taitoja

Hupsiheijaa.. Jotenkin tää postailu vaan jääny. Jännä kun aloitin kolme vuotta sitten päiväunien kirjoittamisen niin sillon olin ihan varma, että en koskaan ikinä milloinkaan lopeta. No sitten muutettiin tänne Kiteelle. Se muuttu tappo koko kiinnostuksen ja ehkä raskaus, koska sillon alkuraskaudesta ei kiinnostanu pukeutuminen tai ylipäätään mikään muu ku nukkuminen ja nyt en vaan kerkee tai jaksa.


 Meidän tonttutyttöä alko tympimään kuuvamishommat :D


Isiä on aina hiiiiiiiiirmunen ikävä, niin sitte pitää sylissä olla noin aina <3 

Mutta nyt pikkusen kuulumisia.Meille tuli tänään Joulu <3 Laitoin joulukoristeita ja muutenkin nyt alkaa tulee vähän fiilistä, kun ulkona on pakkasta ja pikkuisen luntakin. Miksi mulla ei taaskaan ole vielä joulukalenria? MIKSI oon aina ihan myöhässä, huomenna en tasan löydä mitää kivaa enää :(



Mistähän sitä aloittais. Mea on oppinu nyt sitte kääntymään mahalleen ja selälleenkin, jälkimmäistä vielä harvemmin tekee. Elikkä mahalta selällee Mea on kääntyny varmana reilun kuukauden silloin tällöin, sitte aloitettiin harjoittelee pari viikkoa sitten tuota mahalleen kääntymistä. Varmaan puolitoista kuukautta oltiin silleen osittain mahallaan. Sitten mahelleen käännyttiin aina salaa, silleen ettei äiti kereny ottaa videoo saati näkemään, neiti vaan löytyi mahaltaan. 
 No viime sunnuntaina se sitten lähti vauhtiin, koko ajan uudelleen ja uudelleen. Kääntyi myös monesti takas selälleen ja oli jopa ilmeisesti kierien menny 2 m matkan. :D Löytyi ihan eripaikasta mihin olin jättäny. 
 Mahallaan oltaisiin ihan koko ajan ja voi sitä ärinää, murinaa ja kiljumista kun ei päästä liikkeelle. Yläkroppaa osaa sivusuunnassa jo liikuttaa, et pääsee kääntymään noin 90 astetta mahallaan ja peruuttaminenki onnistuu silloin tällöin, mm. toissayönä valvottiin kahdesta neljään kun vähän harjoiteltiin tätä peruuttamista.  Ei äitiä kauheesti naurattanu. Mutta näin jälkikäteen aika huvittavaa, ei se uuden oppiminen vaan kelloa katso!

 Viime lauantaina oli työpaikan pikkujoulut ja minäki olin siellä, käytiin keilaamassa Joensuussa ja syömässä ja no oli hauskaa, ihan superhauskaa. Tuli juteltua ja tutustutta työkavereihin vielä paremmin ja ihan huippu ilta oli.. saattoihan se venyä sinne aamu neljään, kun piti täällä Kiteellä lähteä sitten jatkoille. No kerrankos sitä, hauskaa oli ja nyt oon ihan hyvilla mielin kotona. Ihan heti ei tartte olla lähössä kyllä mihinkään, ei se sunnuntai aamun olotila ollu mistään hehkeimmästä päästä. 



 Oli myös alustavaa puhetta jos mä ensi kesänä (heinä-elokuussa) menisin takas töihin. (jeejjejejeje) en olis kyllä uskonu, että mä haluan töihin näin pian takaisin. Mutta ei tuo kotihoidontuki kauheesti kotona olemiseen houkuta kovin pitkäksi aikaa, reilu 250 € niin ei hyvääpäivää. Ja koska mun työaika on niinkin ihana kun 5-12 niin ei neidin tartte olla mummolassa neljästä-viiteen tuntia, kun isi voi hänet sinne viedä seitsemäksi, kun itse menee töihi. :)




 Meillä on nyt ollu unien kanssa temppuamista, päikkäreille saan nukkumaan vaan jos vien ulos ja vaunuun nukahtaaki heti kun ajan kärryt takapihalle, yhdet pikku unet nukkuu illemasta sitte sängyssään.. Päiväunia nukkuu ehkä 2-3 h päivässä, kahdessa osassa siis tuo aika. Yöunetki on alkanu pätkii, herää muutaman kerran itkee tutin perään ja yöllä on alettu taas syömään, kerran herää yleensä aamuyöstä. Viime yönä tosin se tapahtuiki jo  kahdelta ja mä olin just saanu unesta kiinni, meinaa itellä tuo nukahtaminen olee taas hirveen vaikeeta. Liikaa mietin aina kaikkee ennen nukkumaan menoa, ei pitäis :D

Mutta nyt suihkuun ja varmaan nukkumaan.. saas nähdä mite käy :) Heippa ja öitä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.