Muru melkein 1 kk

Hellurei taas. Voinko kysyä taas mihin tää aika menee? Tänään on taas torstai ja huomenna on perjantai 3.8 ja meidän pieni neiti täyttää tasan kuukauden n. 7 h päästä. Koko kesä on muutenkin hujahtanut ohi ja on jo elokuu, jotenkin haikee fiilis. Tosin syksyähän tässä jo ootellaan, taitaa olla allekirjoittaneen lempi vuodenaika. Nää vauvat on kyllä mahdottomia aika varkaita.

Neiti on tässä mun vieressä sitterissä ja kovasti yrittää taistella unta vastaan.Tutti lentää koko ajan suusta ja kädet menee tilalle ja silmät puoliksi kiinni ja kädet ja jalat viuhtoo hirmusta vauhtia. Vasta vetäsi 120 ml nannia pullosta niin ei pitäis nälkäkään olla. No jospa se uni kohta tulis, alkaa olee jo aika väsyny tirppana. Nyt ainakin lupaavalta näyttäis!

Meillä kävi eilen neuvolatäti kattomassa tyttöä täällä kotona. Kuulemma harvemmin neliviikkosia vauvoja tulee kattomaan, yleensä ovat parin viikon ikäsiä.. :D No kaikki oli kuiteski hienosti. Painoa oli tullo huimasti, neiti painaa nyt 4220 grammaa ja pään ympärysmitta oli 38 cm. Pituutta ei mitattu, mutta ensi viikon keskiviikkona ja neuvola ja neuvolalääkäri joten varmasti sitten sekin selviää, varmasti on neiti venähtäny kun viikko sitten saatiin mummolasta mun pikkuveljen vanha vanna, kun meillä on aika kökkö amme joka saatiin mun serkulta lainaan, en yhtään tykkää siitä eikä tyttökään. No ekalla kylvetyksellä meni kaikki kivasti ja hyvin mahduttiin. Maanantaina kun kylvetin tyttöä tuntu että heti ottaa jalat ja pää vastaan :D en käsitä.  

Kylvetys on muuteski edelleen tytöstä ihan kamalinta hommaa ( pyllyn pesu taas ei ollenkana haittaa), se eka vanna kylpy meni ihan kivasti ei itketty ja näytti jo ihan tykkäävän. No maanantaina meni taas huudoksi. Käytin sitten nopsaa vaan suihkussa olkapäällä pitäen, sekään ei ollu kauheen kivaa vissiin. Vauva hieronta on toinen juttu josta ei tykätä, joka kerta on menny ihan pieleen ja hirvee huuto ja puntuilu. No äitille tuli kyllä itku kun tuntuu että teen jotain ihan väärin, kun neiti ei koskaan noista tykkää :(

Mulle iski eilen sitten vauvakuume. Maanantaina vasta sanoin miehelle että tuskin heti on tulossa. No olevinaan nyt olisin ihan valmis menemään taas synnyttämään ja haluisin et se menis silleen niiku kuuluuki, normaalisti. Nyt ehkä näyttäis siltä et taitaa neiti saada pikku veljen tai siskon parin vuoden sisään jos sattuu niiin onnekkaasti käymään, ettei sitä toista tartteis ihan kolmee vuotta taas yrittää. Oih <3 ihanata, vauvamasu <3 No joo ei tää oo ajankohtainen aihe vielä vuoteen ainakaan, ehkä :D Kunhan haaveilen.

Tämä ensimmäinen synnytys on näin jälkikäteen muisteltuna oikeestaan aika ihana kokemus, jos ei sitä loppua ajatella. Synnytys ite ei ollu mitenkaan kamala, kivut olivat mun mielestä suurimman osan ajasta ihan siedettäviä, muutaman kerran kyllä kysyin miehetä saisinko mennä vaan kotiin peiton alle piiloon :D haha. En saanu. Ja kyllähän se sattui kun vauva tuli ulos lopulta, mutta se kipu hävis kyllä heti kun vauva oli ulkona.  

 Muistan sen tunteen kun ei kuulunu mitään ja sen kun pää oli syntyny ja kätilö vaan sanoi että napanuora kuristuksissa kaulan ympärillä, silloin olin vielä ihan tyyni, mutta sisällä tuntui ihan järjetön pakokauhu.  Sitten kun vauva oli viety pois ja kukaan ei sanonu mitään, kysyin kuinka kauan vauvan pitäis olla siellä teholla ja kuulin että ainaki seuraavaan päivää niin sitten tuli itku. Luulin etten näkis mun vauvaa ollenkaan enää synnytyksen jälkeen.

Mua harmittaa ihan hirveästi miehen puolesta se, ettei hän saanu leikata napanuoraa. Toivottavasti seuraavassa synnytyksessä se sitten onnistuu.

Mulla on välillä ollu semmonen kummallinen olo vauvaa kattoessa, ainakin silloin alussa tuntui että onko hän edes mun. Kyllä se sattui kun ei saanu toista siihen rinnalle heti, sitä mä olin niin odottanu ja sitä ensimmäistä parkaisua, jota en myöskään saanu kuulla. Mua pelotti alussa tosi paljon että entä se äidinrakkaus, mulla oli alussa hakemista sen kanssa ja pelkäsin ettei se syty. Mutta kun tajusi että oma vauva sattaa vaikka kuolla se tuli kyllä semmoisella rytinällä että oksat pois. Mä en varmaan koskaan anna anteeksi sille hoitajalle joka meni laittamaan sen nenämaha letkun väärin. Eikä se edes pyytäny anteeksi, vaikka monesti näki meitä vielä ennen kotiutusta. 

Nämä asiat on saanu mut kaipaamaan ja haluamaan uutta raskautta ja uutta synnytystä ja näiden takia se ehkä tulee tapahtumaan toivon mukaan parin vuoden sisään, neuvola täti oli myös sitä mieltä että näin rankan kokemuksen jälkeen uusi raskaus, synnytys ja vauva auttaisi myös käsittelmään tätä ja tuo tyhjyyden tunne saisi täydennyksen. On kuitenkin hyvin epätodennäköistä että seuraava synnytys ja vauvan ekat viikot olis näin rankat mitä nyt.

No joo, synnytyksestä tulee erikseen vielä joku päivä se postaus :D