Sekava synnytyskertomus :D

No jospa minäkin koitan kirjoittaa jotain kun ehkä vielä muistankin :D

Viimeinen masukuva 2.7.2012 rv 40+0

Eli heräsin 2.7 klo. 3:30 pissalle, sillon ei oikeestaan ollu vielä mitään tuntemuksia, mutta kun nousin pöntöltä ylös niin iski eka supistus. Aattelin vaan et no kylläpä koskee nyt selkään ja mietin et olisikohan jotain tapahtumassa. Se meni ohi ja kömmin sänkyyn takaisin, mutta kohta tuli lisää, vääntelehdin ja äihisin siinä sitten hetken ja mieski heräsi osittain, sanoin vaan et taitaa supistella nyt. Mies jatko uniaan eikä tainnu ees tajuta mitä olin sanonu. No mun nukkumisesta ei tullu mitään kun maatessa ne supistukset teki niin kipeetä ja siis mulla tuntui alaselässä koko ajan. Menin olohuoneeseen ja aloin kellotella sitten sitä väliä, olivat alusta asti 5 minutin välein ja välillä myös alle.
 Pari tuntia pyörin keittiö-olohuone väliä, kävin suihkussa ja lämmitin saunanki, supistukset jatkui ja mä merkkailin niitä ylös :D sitte kuuden maissa menin herättää miehen, että tuota mulla on nyt supistellu kaksi tuntii säännöllisesti ja siinä vaiheessa oli jo alle 5 min väli. Mies pomppas ylös ja alko hirveellä tohinalla pakkaa kassiaan, mä koitin makoilla sängyssä mutta en yhtään voinu kun sattu niin pirusti. Sanoin et ei tässä mikään kiire oo :D Mulla oli sille päivälle äitipolille käynti koska vauvan kokoa oltiin seurailtu, no soittelin sitten sinne siinä 7 jälkeen ja sanoivat et tule vaan käymään. 8 maissa lähdettiin sinne ja edelleen supisteli kivasti, automatka oli kyllä yllättävän mukava :)

Hehkeenä synnytys-salissa 3 h yönunien jälkeen :D

Äitipolilla menin eka käyrille 9.00, ei vissiin ihan taas ollu kriteereitä täyttävät ne tulokset siinä. tekivät sitte sisätutkimuksen ja ultrasivat, koko arvio oli 3600 kg ja mä olin 3 cm auki, kanava oli kokonaan hävinny. 

Tekivät myös lapsivesi kokeen, koska mulla oli jotain pikkusen tiputellu ja se oli positiivinen, epäilivät korkeeta vedenmenoa ja laittoivat mut labraan. Sieltä sitten päästiinki synnytyssaliin n. 11.00. Siellä sitte makoilin ja olin tunnin taas käyrillä, edelleen oli vähän vaisu vauva, no sitten käytiin kahvilla ja kävelemässä et vauhditettais vähän synnytystä. Söin ja taas olin käyrillä, musta alkoi myös tuntuu et supistukset hiipuu ja ne oliki jossai välissä 15 min välillä.

 Olisko ollu 12 maissa kun sain ekan antibiotti tipan, ja taas käyrää ja sisätutkimus taisin olla joku 3,5- 4 cm auki.. Sitten kokeilin keinua, jumppapalloa, kävelin ympäri huonetta, söin, sain oksitoni tipan käteen ja sitten alkoki supistukset taas voimistuu, kalvot puhkaistiin n. 15.00 ja sen jälkeen kävin suihkussa kun supistukset todella voimistui, lapsivettä tais valahtaa suihkussa ollessa vähän.

 Sitten taas käyrää, vauvalle laitettiin päähän pinni sydän äänien mittausta varten ja ne otti jotai mikroastruppi näytteitä vauvan päästä et onko hapenpuutetta mahdollisesti, kun sydänäänissä oli aika isoja laskuja koko ajan. Nää näytteet otettiin varmaan 4-5 kertaa avautumisvaiheen aikana. Näytteet oli koko ajan hyviä, eli niiden mukaan hapen puutetta ei ollu havaittavissa. Klo. 17.00 sain epiduraalin <3 alkoi olee aika tuskasta se oleminen, koska en voinu liikkua enää kun olin tipassa kiinnni. 15 min epiduraalin laiton jälkeen olin taivaassa <3 supistukset kävi 60 ja ei tuntunut missään, ainoa inhotus oli se järkyttävä kutina.

 Oli niin ihanaa kun ei tuntunut missään mikään, tuossaki otettiin taas mikroastruppinäyte vauvasta ja oli kyl ihana kun sekään ei tuntunut nyt ikävältä, se kun oli aikamoista ronkkimista ja koska vauvalla oli paljon tukkaa niin se hankaloitti aika paljon. Vaikutus kesti ehkä puolisentoista tuntii, sitte alkoi olee tosissaan ihan kamalan kylmä mulla oli monta peittoo ja olin ihan kippurassa kun supisteli ja paineen tunne voimistui.. noin. klo 19.00 olin vissiin ehkä 5,5-6 cm auki, en muista tarkkaan. Alko jänskättää todella jo, ja sinä aikana mitä oltiin salissa kuultiin kun 2 vauvaa synty. Oksitoni tippaa suurennettiin koko ajan, en oikee muista siitä 19-23.30 väliseltä ajalta mitään, oltiin vissiiin vaan miehen kanssa siellä ja katotiin miten supistuksia tuli ja miten vauvan sydänäänet teki koko aika laskuja. joskus 23.30 olin sitten lopulta 10 cm auki, kätilö paineli reunat pois ja sanoi et 23.45 voin alkaa harjottelee ponnistusta. Avautumisvaihe kesti siis reilu 8 h en muista niitä minutteja siihen.
 Ponnistuvaihe oli aika rankka, vauva kyllä tuli eteenpäin mutta aina ku supistus hiipui vauva liukui takaisin, eli ei pahemmin edetty. Kätilö, lääkäri ja mies olivat ihania ja kannustivat hyvin. Kerkesin ponnistaa yhden supistuksen aikana 3-4 kertaa aina, sitten lääkäri päätti et avustaa imukupilla, että saadaan vauva pian ulos ja kohta sali oliki täynnä ihmisiä, varmaan lähemmäs 10 ihmistä. Kipu oli kovimmillaan just siinä vaiheessa kun vauva tuli ulos, mutta ei sekään niin kamalaa ollu oikeastaan, imukupin avulla pää saatiin autettuu ulos ja sitten mun piti lopettaa ponnistus, vauvan kaulanympärille oli kiertyny napanuora tosi tiukasti ja se jouduttiin leikkaamaan samantien pois, vauvan vartalo tulikii sitten äkkiä. Muru syntyi siis 00:29 vauva vietiin saman tien teholle, koska hän ei hengittäny. Syke oli kuitenkin hyvä, 4,5 min jälkeen vauva alkoi itse hengittää sitten.

 Mä olin siellä salissa ja aloin itkee ihan hulluna kun tajusin että mun vauva ei oo kunnossa, maailman suuri huoli iski ja pelkäsin pahinta, sitten kun sain tietää et vauva joutuu jäämään teholle ja oli aika väsyksissä niin siinä saikin sitten tosissaan kätilö ja mies lohdutella. Mies lähti vauvan luokse ja mä jäin tikattavaksi, imukuppiulosauton takia tehtiin eppari, sen lisäksi sain vain pienen nirhauman, johon ei tarvinnu tikkausta. Kätilö puudutti tosi hyvin joten se tikkaminen ei tuntunu missään. Olin ihan poikki ja olo oli niin epätodellinen, en oikee tienny mistään mitään, sanoin vaan et mun maha on kadonnu. Kun kätilö oli tikannu mut se pesi mut nopeesti, koska olin ihan pyörryksissä ja tuntu että jalat lähtee alta.

 Nukuin siinä sitten reilun tunnin ja heräsin siihen kun mies tuli takas vauvan luonta ja näytti mulle kuvia mun pienestä vauvastani <3 itkuhan siinä taas tuli, oli niin täydellisen suloinen ja kuulin että toinen olikin ihan pikkuruinen 3130g ja 51,4 cm eli siro vauva olikin. No kuiteski  lepäiltiin siinä miehen kanssa hetki ennen kun kätilö toi meille synttärikahvit, syötiin siinä, mies kasasi tavaroita. Mulla oli hirvee nälkä ku en ollu saanu syödä mitään puolen päivän jälkeen sektio mahdollisuuden takia ja sen eibiduraalin. Sitte mut kärrättii vauva teholle sängyllä katsomaan meidän rakasta <3 Sitte osastolle nukkumaan miehen kanssa ja aamulla taas vauvan luo.

Pieni <3

Pari viikkoo mulla oli tosi huono mieli tuosta synnytyksestä, edelleen surettaa etten saanu vauvaa rinnalle, kuullu ekaa parkaisua ja että mies ei voinu leikata napanuoraa, toki tiedän et tilanne vaati tekemään noin niin kun meni, mutta noista asioista olin just unelmoinu. Ja odottanu siitä asti ku synnytys oikeesti käynnistyi. Tän lisäksi vauvalle tehtiin hotovirhe teholla mikä johti 8 päivän vierailuun Kuopion Yliopistollisessa sairaalassa.

Nyt kylläkin haaveilen jo uudesta raskaudesta ja synnytyksestä. Halutaan kovasti Meidän Mealle pieni sisko tai veli <3 Ja ehkäpä ensi vuonna alkaa seuraavan yritys. :)

Avautumisvaihe 8+ h Ponnistusvaihe 44 min ja Istukka 6 min. Eli noin 10 h synnytys, ei paha kyllä :)  Tytön pisteet oli 4/5/6

Anteeksi sekava kirjoitus, on aika musta aukko tuo loppu synnytyksestä, pitää mieheltä tarkistaa kunhan tulee töistä :D

Ristiäiset!

Meidän pieni rakkaus sai tänään kasteessa nimen Mea Hilja Jessiina <3 

Kone jumii ihan kohta kun tää on vähän hajoomis pisteessä, kertoilen myöhemmin lisää :) <3

pika kuulumiset taas vaihteeksi!

Kiinnostus kirjotteluun on vähän hakusessa. Ja ylläri neiti alkaa heräilee just kun olisin kirjottamaan rupeemassa :D

Tosiaan, meille ei kovin erikoista kuulu. Tää viikko on kyl ollu tosi stressaava kun neiti on koko viikon syöny vähän niin ja näin ja maanantaina käytin ihan päivystyksessä asti kun kaaressa lensi oksennus ihan yhtäkkiä. Eipä ollu mitään ihmeellistä, kaikki ihan kunnossa. No tiistaina toistui sama, oksensi kaaressa pari tuntia syötön jälkeen. Vaihdoin sitten tuttelin nanniin, no nyt on loppunu nuo isot puklailut, mutta pikkusen puklailee röyhtäisyn aikana. Ei ihan joka kerta, mutta kuiteskin ja maitomäärät ovat paaljon pienemmät mitä ollaan totuttu, eilen tai just ja just mennä 7 dl maitoo, noin kuusi kertaa söi ja tuohon päälle pulauttelut.

No neuvolaan mennään kahden jälkeen paino kontrolliin, toivottavasti olis ollu nousussa kuiteskin. 

Mutta nyt neiti alkaa heräillä, niin pitää alkaa maidon lämmitykseen :) Koitan palailla illemmasta paremmalla postauksella jos jaksan. 

Muru melkein 1 kk

Hellurei taas. Voinko kysyä taas mihin tää aika menee? Tänään on taas torstai ja huomenna on perjantai 3.8 ja meidän pieni neiti täyttää tasan kuukauden n. 7 h päästä. Koko kesä on muutenkin hujahtanut ohi ja on jo elokuu, jotenkin haikee fiilis. Tosin syksyähän tässä jo ootellaan, taitaa olla allekirjoittaneen lempi vuodenaika. Nää vauvat on kyllä mahdottomia aika varkaita.

Neiti on tässä mun vieressä sitterissä ja kovasti yrittää taistella unta vastaan.Tutti lentää koko ajan suusta ja kädet menee tilalle ja silmät puoliksi kiinni ja kädet ja jalat viuhtoo hirmusta vauhtia. Vasta vetäsi 120 ml nannia pullosta niin ei pitäis nälkäkään olla. No jospa se uni kohta tulis, alkaa olee jo aika väsyny tirppana. Nyt ainakin lupaavalta näyttäis!

Meillä kävi eilen neuvolatäti kattomassa tyttöä täällä kotona. Kuulemma harvemmin neliviikkosia vauvoja tulee kattomaan, yleensä ovat parin viikon ikäsiä.. :D No kaikki oli kuiteski hienosti. Painoa oli tullo huimasti, neiti painaa nyt 4220 grammaa ja pään ympärysmitta oli 38 cm. Pituutta ei mitattu, mutta ensi viikon keskiviikkona ja neuvola ja neuvolalääkäri joten varmasti sitten sekin selviää, varmasti on neiti venähtäny kun viikko sitten saatiin mummolasta mun pikkuveljen vanha vanna, kun meillä on aika kökkö amme joka saatiin mun serkulta lainaan, en yhtään tykkää siitä eikä tyttökään. No ekalla kylvetyksellä meni kaikki kivasti ja hyvin mahduttiin. Maanantaina kun kylvetin tyttöä tuntu että heti ottaa jalat ja pää vastaan :D en käsitä.  

Kylvetys on muuteski edelleen tytöstä ihan kamalinta hommaa ( pyllyn pesu taas ei ollenkana haittaa), se eka vanna kylpy meni ihan kivasti ei itketty ja näytti jo ihan tykkäävän. No maanantaina meni taas huudoksi. Käytin sitten nopsaa vaan suihkussa olkapäällä pitäen, sekään ei ollu kauheen kivaa vissiin. Vauva hieronta on toinen juttu josta ei tykätä, joka kerta on menny ihan pieleen ja hirvee huuto ja puntuilu. No äitille tuli kyllä itku kun tuntuu että teen jotain ihan väärin, kun neiti ei koskaan noista tykkää :(

Mulle iski eilen sitten vauvakuume. Maanantaina vasta sanoin miehelle että tuskin heti on tulossa. No olevinaan nyt olisin ihan valmis menemään taas synnyttämään ja haluisin et se menis silleen niiku kuuluuki, normaalisti. Nyt ehkä näyttäis siltä et taitaa neiti saada pikku veljen tai siskon parin vuoden sisään jos sattuu niiin onnekkaasti käymään, ettei sitä toista tartteis ihan kolmee vuotta taas yrittää. Oih <3 ihanata, vauvamasu <3 No joo ei tää oo ajankohtainen aihe vielä vuoteen ainakaan, ehkä :D Kunhan haaveilen.

Tämä ensimmäinen synnytys on näin jälkikäteen muisteltuna oikeestaan aika ihana kokemus, jos ei sitä loppua ajatella. Synnytys ite ei ollu mitenkaan kamala, kivut olivat mun mielestä suurimman osan ajasta ihan siedettäviä, muutaman kerran kyllä kysyin miehetä saisinko mennä vaan kotiin peiton alle piiloon :D haha. En saanu. Ja kyllähän se sattui kun vauva tuli ulos lopulta, mutta se kipu hävis kyllä heti kun vauva oli ulkona.  

 Muistan sen tunteen kun ei kuulunu mitään ja sen kun pää oli syntyny ja kätilö vaan sanoi että napanuora kuristuksissa kaulan ympärillä, silloin olin vielä ihan tyyni, mutta sisällä tuntui ihan järjetön pakokauhu.  Sitten kun vauva oli viety pois ja kukaan ei sanonu mitään, kysyin kuinka kauan vauvan pitäis olla siellä teholla ja kuulin että ainaki seuraavaan päivää niin sitten tuli itku. Luulin etten näkis mun vauvaa ollenkaan enää synnytyksen jälkeen.

Mua harmittaa ihan hirveästi miehen puolesta se, ettei hän saanu leikata napanuoraa. Toivottavasti seuraavassa synnytyksessä se sitten onnistuu.

Mulla on välillä ollu semmonen kummallinen olo vauvaa kattoessa, ainakin silloin alussa tuntui että onko hän edes mun. Kyllä se sattui kun ei saanu toista siihen rinnalle heti, sitä mä olin niin odottanu ja sitä ensimmäistä parkaisua, jota en myöskään saanu kuulla. Mua pelotti alussa tosi paljon että entä se äidinrakkaus, mulla oli alussa hakemista sen kanssa ja pelkäsin ettei se syty. Mutta kun tajusi että oma vauva sattaa vaikka kuolla se tuli kyllä semmoisella rytinällä että oksat pois. Mä en varmaan koskaan anna anteeksi sille hoitajalle joka meni laittamaan sen nenämaha letkun väärin. Eikä se edes pyytäny anteeksi, vaikka monesti näki meitä vielä ennen kotiutusta. 

Nämä asiat on saanu mut kaipaamaan ja haluamaan uutta raskautta ja uutta synnytystä ja näiden takia se ehkä tulee tapahtumaan toivon mukaan parin vuoden sisään, neuvola täti oli myös sitä mieltä että näin rankan kokemuksen jälkeen uusi raskaus, synnytys ja vauva auttaisi myös käsittelmään tätä ja tuo tyhjyyden tunne saisi täydennyksen. On kuitenkin hyvin epätodennäköistä että seuraava synnytys ja vauvan ekat viikot olis näin rankat mitä nyt.

No joo, synnytyksestä tulee erikseen vielä joku päivä se postaus :D