Sivut

sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

pikaiset kuulumiset!

Heipsan. Oon ollu tosi väsyny ja kiireinen vauvanhoidon ja kodinhoidon takia, joten koneella ollessa ei oo ollu fiiliksiä postailla, kun ei näitä kuulumisia koskaan kovin lyhyesti voi kertoo. Kuvia en varmaan tähän laita, kun en jaksa siirtää niitä koneelle ja mun tuurilla tuo neiti kohta herää syömään.

Ekat pari viikkoa on menny ihan vauhdilla, en voi käsittää. Keskiviikkona oli siis se pään magneettikuvaus ja ei sieltäkään löytyny mitään ihmeellistä. Kaikki oli siis hyvin ja voin kertoo että oli suuren suuri helpotus! Isikin lähti jo takas töihin ja ollaan neidin kanssa oltu pari päivää viime viikolla ihan kaheltaan, hyvin meni kyllä. Masu on vaivannu vähän meillä mutta nyt on ollu rela tipat ja cuplaton käytössä ja pari päivää ollaan oltu aika vähillä masuvaiva itkuilla. Cuplatonin varmaan jätän kohta pois, mutta mennään nyt vielä hetki ihan varmuuden varalle.

Mun oma olo ja jaksaminen vaihtelee. Välillä olis energiaa vaikka mihin ja välillä oon ihan kuollu ja tekis mieli vaan nukkuu ja lykätä tyttö isille hoidettavaksi. Isi on kyllä aika ihanasti antanu mun välillä nukkuu ja nyt viikonloppuna hoitonu aamuyön syötöt. Välillä tulee semmonen olo et pakko päästä jonnekki tuon vauvan kanssa ja varmaan aletaanki ajelee mummolaan harvase päivä ja kunhan uskallan niin jos sitä Joensuuhunki jossain vaiheessa ajelis tytön kanssa ihan kahestaan, voipi kyllä hetki mennä. Ehkä me mentäis junalla ekan kerran. Kuulostaa huomattavasti kivemmalta ratkaisulta.

Ristiäisiäkin oon alkanu suunnitella ja järjestellä, kakun kanssa on edelleen ongelmia, kun en osaa sitten millään päättää millaisen haluan tehdä, no ehkä se tässä ajan kanssa. Miehellä on synttärit just samana viikonloppuna kun ristiäiset ja meinasin tehdä synttärikakunkin, siihen on onneksi jo idea valmiina! :D

Mutta jospa mä huomenna kerkeisin kirjotella lisää, nyt meen hätistää miehen pelaamasta ja alan menee valmistelee tuo tytön iltamaitoja, ihanaa me käydään nukkuu tänään taas puolenyön jälkeen kun neiti nukkuu sitterissä kolmatta tuntia :D

perjantai 20. heinäkuuta 2012

Pikku muru kotona!

Nonii.. Nyt ehkä jaksan ja kerkeen kirjoitella tännekki. 

Kuulumisista, me ollaan kotona kaikki kolme <3 oltu jo maanantaista. Viime lauantaina kun menin murun luokse Joensuuhun niin hoitaja tuli kertomaan, että sunnuntaina päästäis vierihoitoon ja maanantaina mahdollisesti kotiin. Olin ihan jeejee, koska olin varautunu siihen, että menee vielä pitkään ennen kun murun saturaatio laskut loppuu. Mutta ne oliki loppunu lyhyeen. :)


Sitterissäki unittiin hetki <3

Tuossa tuo murukki tuhisee laatikossaan <3 Meillä on alettu valvomaan jo pidempiä aikoja. Saattaa hyvin valvoo kuusikin tuntia putkeen, äiti tosin toivois et nukuttais välistä niin kerkeis tekee kotihommia ja äitiki sais nukuttuu välillä. 


 Äitin oma pieni suloisuus <3


Äitin hiustenväri ja isin hiusraja :)

Viikko on menny kyl vauhdilla ja ihan hienosti. Neidillä oli tänään painokontrolli ja ei kyllä sen suhteen huolta, kun tirppa oli saanu painoo yli 300 g tän viikon aikana, ei kuulema sen takia tartte kontrolleja enää.


Isin syli on yleensä se mihin nukahdetaan kunnolla :)

Synnytyskertomusta ja tämmöstä teen sitten kun oon saanu tilattuu sen kertomuksen itelleni,  mulla ei ole hajuakaan ees koko synnytyksen kestosta. Veikkaisin et se oli kuiteskin jotain vähän reilu 10 h yhteensä. Ainoo minkä muistan on se, etten ihan heti uudestaan ole menossa! Ei mikään ihanin kokemus tosiaankaan, ainoo mistä oon välillä onnellinen on se että synnytin oikeesti tuon meidän murun, mutta välillä toivon et olisi tehty se sektio, joka pitkään oli vaihtoehtona. Oltais ehkä kokonaan vältetty tää alun sählinki. No turha siihen jäädä roikkumaan, alan pikkuhiljaa tajuamaan itekki sen. Alussa oli tosi vaikeeta, koska automaattisesti syytin tästä itteeni. 




Imetys. Asia jota itkin jo synnytyssalissa, kun vauva oltiin viety pois. Tatadaa, syytän tässäki asiassa itteeni. Hyvähyvä. Miten se muka enää onnistuu, mulle kyllä lupailtiin et eiköhän se siitä ja alku oli ihan lupaava, siihen kuiteski jäi. Neiti kerenny tottuu tuohon pullotteluun sen verran hyvin, että menee hyvin äkkiä toisella hermot kun joutuu enemmän tekee töitä rinnalla. Mä oon kovasti koittanu saada maitomäärät kasvamaan, mutta aika laihaksi on menny. Aamulla sain enää vaan 25 ml pumpattuu, viime lauantaina sain vielä 125 ml, reiluu. Eli tällä hetkellä korvikkeella mennään, olisin ihan mielellään pumpannu kuiteskin ja antanu puolet omaa ja puolet korviketta. Neiti syö kuiteski pullosta helposti 100-150 ml niin tuota nannii menee nyt ihan hirmuset määrät päivässä. 

Vielä olis edessä pään mangneettikuvaukset, haluavat nyt vissiin ihan varalta kunnolla tutkia senkin, vaikka se jo röntkenellä tarkistettiin ja ei kuulemma mitään ihmeellistä poikkeamaan näkyny. Toivottavasti ei tuossakaan paljastu mitään. 

perjantai 13. heinäkuuta 2012

kuulumisia!

Nonii.. Pientä infoa tännekkin. Äiti ja isi on jo kotona, pikkuinen neiti vielä Joensuussa vauva teholla. Äidillä ihan hillitön ikävä toista, kun tänään ei voitu mennä käymään, isille iski mahtauti tai mikä lie ehkä stressi laukas jonkun semmosen sitten. Ite menen huomenna kyllä tytön luokse taas, kun ei oo tullu mitään oireita. 
 Toisella oli vissiin ollu ikävä, kun oli viitisen tuntia vaan itkeskelly ja mikään ei ollu oikeen auttanu, kun soittelin kuulumisia. Tuntuu niin pahalta sydämmessä. Ihan hirvee tunne kun tietää että vieraat ihmiset siellä hoitaa pikkuista ja mä olen täällä :( ihan kamalaa kun ei voi toista ottaa syliin silloin kun haluaa. Tuntuu niin kaukaiselta koko kotiutus tällä hetkellä, toivottavasti se olis ensi viikolla. Sen jälkeen mä en jätä tyttöä hetkeksikään silmistäni IKINÄ. Ja kaikki tämä on ihan turhasta, kun menivät möhlimään nenämaha letkun kanssa. 


muru <3

Tyttö syntyi siis napanuora tiukasti kaulanympärillä ja sen takia vietiin heti teholle, joutuivat imemään nielun ja antamaan lisähappea. Pieni oli lisähapen kanssa alussa ja sitten nopsaa siitäki pääsi pois, kunnes päättivät laittaa nenämaha letkun, koska nielu oli niin kipeä ja syöminen takkusi. No se nenämaha letku olikin mennyt keuhkoon sen mahalaukun sijasta. No maidot meni sinne ja keuhko kasaan + ilmarinta siihen päälle. Kiidättivät vuorokauden iässä KYS:aan ja mut kirjattiin samalla ulos sairaalasta ja mentiin sitten perässä miehen kanssa. 

Ilman tuota virhettä meillä olis varmasti tyttö jo kotona. Pikkusen on semmonen pelko päällä että mitä ne vielä möhlivät ku ei ole vahtimassa. Kuopiossa se vauva tehon toiminta oli ihan ensiluokkaista ja uskalsi hyvillä mielin lähtee iltaisin nukkumaan. Mitä eilen seurattiin Joensuun vauva tehon toimintaan niin pikkusen jäi huono maku suuhun, saattoivat vaan lähtee tuosta noin vaan käytävään juttelemaan ja jättivät vauvat sinne huoneeseen ilman valvontaa. Kuopiossa oli AINA yksi siellä huoneessa.

Meiltä lähtee niin isot kiitokset Kuopion suuntaan kunhan tyttö saadaan kotiin, Joensuuhun tuskin hirveesti kiitoksia satelee meiltä ainakaan.

Semmosta, kertoilen lisää kun jaksan.

lauantai 7. heinäkuuta 2012

Pikkuinen rinsessa syntyi 3.7.2012 klo 00:29 <3 tässä on tapahtunu vaan kaikkee, joten kotiin päästään murun kanssa vasta aikaisintaan ensi viikon lopulla. Hyvin voidaan kuitenkin. Kirjoittelen kaikesta sitten kun päästään kotiin :)