rv 38+2 (tai 37+0)

Heipsansaaa.. Huh ja hei. No Nyt ollaan silleen "virallisesti" päästy täysaikaisiksi. Tänään siis rv 37 kuukautisten mukaan. Mun puolesta vauva sais tulla jo, eilen oli taas enemmän kipuilua ja on tänäänki välillä ollu vähän tukalaa. Eilen vauva vissiin päällään painautui lähtökuoppiin ja omien toiveideni mukaan kiinnittyi vihdoin. Siellä hilkullahan tuo on jo pidempään ollu, muttei ihan täysin kiinni. Jospas huomenna osais neuvolassa täti kertoa että nyt vihdoinkin ollaan kiinni asti. 

 Kipeesti tosiaan vihloi ja painautui ja käsilläänkin varmaan tökki alakertaan. Käveleminen oli tosi tuskallista ja hidasta, muistutin varmaan ankkaa :D Mutta ei nuo kivut haittaa, ihana vaan et jotain konkreettista mikä kertoo että loppu alkaa vihdoinkin häämöttää. Eilen tuli myös kivuttomia supistuksia varsin säännölisesti koko illan, about vartin välein ja saattoivat kestää jopa minuutin. Tänään välillä tullu myös, ei tosin ihan noin säännöllisesti, mutta se ero aikaisempiin että nää tulee ihan levoissa tai siis paikallaan ollessa.

 Viikko olisi aikaa siihen, että päästään ultraan ja synnytystapa arvioon, toivottavasti keretään ;) Jännä nähdä onko näillä kovetteluilla ollu jotain vaikutusta, kun viimeksikin ne mun hyvin epäsäännööliset kivuttomat kovettelut jo aukaisseet ja pehmittäneet paikkoja. Kiva myös kuulla masukin painoarviota ja sitten mietitään sitä mahdollista käynnistystäkin, mulla vaan on semmonen käsitys etteivät kovin herkästi lähe käynnistämään ja sitten taas se sektiokin koitetaan välttää mahdollisimman pitkälle. Missähän menee se raja sitten, jos nyt ollaan jo reilusti yli kolme kiloisia niin uskoisin että käynnistys on ihan mahdollinen jos ei siis näytä että syntyy ihan itestään jo ihan pian. 

  Jännittää silleen hyvällä tavalla, uskomatonta ajatella että melkein mikä päivä vaan tästä eteenpäin voi olla hyvinkin se viimeinen tämän masun kanssa, että kohta meitä onkin kolme täällä, että saan vihdoinkin sen hartaasti kaivatun ja halutun aarteeni syliin. Näen tuon mun ihanan ja rakkaan mieheni ilmeen kun hän näkee meidän pikkuisen ensimmäistä kertaa, tätä varten musta olis ihanteellisinta se videokamera mukana synnytyksessä, että voisin tallentaa sen ilmeen ikuisesti, koska uskon että sitä ei kyllä voita mikään. Mutta ehkä mun vaan pitää koittaa tallentaa se mun päähän ja sydämeen. 

 Nyt kun tämä synnytys alkaa olemaan näin lähellä niin se pyörii väkisinkin mielessä, oon jo jotain synnytysasentojaki miettiny ja tällä hetkellä synnytysjakkara tuntuisi aika kivalta vaihtoehdolta. Synnytysvalmennuksessa se sänky näytti niin isolta ja korkeelta eikä kovin mukavaltakaan. Uskoisin myös että olo olis aika orpo siinä eikä mieskää pysty antamaan täysilla tukeaan vaan kädestä pitämällä.

   Synnytysjakkaran kassa taas mies pystyy olemaan siinä takana ja tukemaan mua käsillä ja koko kropallaan, siinä mullakin olis varmasti turvallista olla kun tuntee toisen läheisyyden ja lämmön. Mulle on aina ollu miehen syli se paikka missä kaikki maailman ahdistavat ja pelottavat asiat häviää samantien mielestä, enkä mä halua jättää miestä ulkopuolelle tässä kokemuksessa. Tämä on ollu molempien suurin haave ja toive jo pienen ikuisuuden ja tuntui välillä niin kaukaiselta ja saavuttamattomalta. Meidän vauvan syntymä on uusi pysäkki meidän elämässä ja mä haluan tehdä sen yhdessä. 

 Tietysti synnytys ei mene aina niinkun suunnittelee, enkä mä sen suuremmin suunnittele. Toivon vaan että se vois mennä noin, että saisin olla siinä yhdessä miehen kanssa, enkä vaan toisen kädessä roikkuen. Näillä mennään, pelotta ja innolla odottaen.

Mutta nyt jotain iltapalaa ja Gossip Girlin pariin, kivuttomat supparit teki taas uuden tulemisen. Hihii. Huomenna voisin kuvallisen postauksenkin tehdä. Kamerassa kuvia vaikka mistä.