Sivut

sunnuntai 19. helmikuuta 2012

rv 22+1

Heispan!

 Mulla olis teille nyt ultra kuulumisia, perjantaina se kauan odotettu rakenneultra sitten oli! Ihana pieni siellä majailee ja hirmunen vauhti päällä. Toinen on jo niin iso että kunnon kuvia ei meinattu saada ja kun vauhti oli semmonen ettei kätilö meinannu pysyy perässä niin tyydyttiin jalanpohja kuvaan ja uuteen profiili kuvaan :)

Niin ja se sukupuoli, mun omat tyttöepäilyni osuivat ihan oikeaan. Kätilön mukaan tyttö sieltä todennäköisemmin tulee, tosin ihan 100 % varmuutta ei saada koskaan tuolla normi ultralla. Mutta uskon omiin tuntemuksiini ja siihen mitä siellä nähtiin. Meidän pieni prinsessa <3 

Ylläri että piti päästä nyt vihdoin ostamaan pari mekkoa, tätä mä olinki jo odotellu. Ihania oli vaikka mitä, mutta ehkä me ei nyt ihan kauheen montaa mekkoa kuiteskaan ennen syntymää ostella. :)

Painoarvioksi saatiin 475 g pituutta ei saatu mitattuu kun toinen oli niin vauhdikas, mutta aivojen koon ja reisiluiden pituuden + muutenkin kehityksen perusteella hypättiin melkein parilla viikolla eteenpäin. Eli nyt mennäänki jo rv 22+1 ja tää tarkoittaa sitä, että meidän heinäkuun laskettuaika muuttuu juhannuspäivälle näillä näkymin omien laskujen mukaan. Neuvolassa se sitten varmistuu, mutta kesäkuulle joka tapauksessa mennään :) Ihanaa.

Kaikki oli muutenkin niiku pitää ja mamman ei tartte enää huolehtia, keksin välillä liikaaki syitä olla huolissani masukista, onneksi nuo liikkeet jo niin selviä et rauhoittaa kovasti mieltä. 




















Eilisen masu siinä, eli 22+0 Tuohan alkaa olee jo aika valtava, sinänsä huvittavaa kun sitä painoakaan ei oo tullu yhtään ja oikeastaan kilo vähempi mitä ennen raskautta.


Kuutti-Muru <3 isin näköinen neiti siellä kasvaa.
 

Mamman varpaat, tää jako meni muuten just niiku toivoinki ;) 


 Pienen pienet sukat 


Taskupupu mekko



Hurjan soma lintumekko ja legginsit


Ja -50 % alennuksesta ihanan pehmonen haalari

Ostin kaikki vaatteet taas 56 koossa, kun olis aika suru jos jäis heti liian pieneksi!


 Nää housut oon ostanu kirppikseltä ja varsin käyttämättömän oloisia molemmat. Koot muistaakseni oli aika reilut, et menee sitte syksymmästä :)


Vauva liikkuu jo tosi paljon ja viimeiset kolme päivää ollu kyllä tosi vilkasta elämää masussa. Tänään taas pitäny vissiin vähän lepopäivää kun rauhallisemmin potkinu. Voihan se kyllä olla et neiti potkii tuonne selkään päin tai vaan asento semmonen etten tunne ite kaikkia :) Isillekki on useasti jo päästy esittelee potkutaitoja ja eilen ite ekaa kertaa pongasin pari semmosta potkua et koko maha heilahti :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.