Sivut

sunnuntai 19. helmikuuta 2012

rv 22+1

Heispan!

 Mulla olis teille nyt ultra kuulumisia, perjantaina se kauan odotettu rakenneultra sitten oli! Ihana pieni siellä majailee ja hirmunen vauhti päällä. Toinen on jo niin iso että kunnon kuvia ei meinattu saada ja kun vauhti oli semmonen ettei kätilö meinannu pysyy perässä niin tyydyttiin jalanpohja kuvaan ja uuteen profiili kuvaan :)

Niin ja se sukupuoli, mun omat tyttöepäilyni osuivat ihan oikeaan. Kätilön mukaan tyttö sieltä todennäköisemmin tulee, tosin ihan 100 % varmuutta ei saada koskaan tuolla normi ultralla. Mutta uskon omiin tuntemuksiini ja siihen mitä siellä nähtiin. Meidän pieni prinsessa <3 

Ylläri että piti päästä nyt vihdoin ostamaan pari mekkoa, tätä mä olinki jo odotellu. Ihania oli vaikka mitä, mutta ehkä me ei nyt ihan kauheen montaa mekkoa kuiteskaan ennen syntymää ostella. :)

Painoarvioksi saatiin 475 g pituutta ei saatu mitattuu kun toinen oli niin vauhdikas, mutta aivojen koon ja reisiluiden pituuden + muutenkin kehityksen perusteella hypättiin melkein parilla viikolla eteenpäin. Eli nyt mennäänki jo rv 22+1 ja tää tarkoittaa sitä, että meidän heinäkuun laskettuaika muuttuu juhannuspäivälle näillä näkymin omien laskujen mukaan. Neuvolassa se sitten varmistuu, mutta kesäkuulle joka tapauksessa mennään :) Ihanaa.

Kaikki oli muutenkin niiku pitää ja mamman ei tartte enää huolehtia, keksin välillä liikaaki syitä olla huolissani masukista, onneksi nuo liikkeet jo niin selviä et rauhoittaa kovasti mieltä. 




















Eilisen masu siinä, eli 22+0 Tuohan alkaa olee jo aika valtava, sinänsä huvittavaa kun sitä painoakaan ei oo tullu yhtään ja oikeastaan kilo vähempi mitä ennen raskautta.


Kuutti-Muru <3 isin näköinen neiti siellä kasvaa.
 

Mamman varpaat, tää jako meni muuten just niiku toivoinki ;) 


 Pienen pienet sukat 


Taskupupu mekko



Hurjan soma lintumekko ja legginsit


Ja -50 % alennuksesta ihanan pehmonen haalari

Ostin kaikki vaatteet taas 56 koossa, kun olis aika suru jos jäis heti liian pieneksi!


 Nää housut oon ostanu kirppikseltä ja varsin käyttämättömän oloisia molemmat. Koot muistaakseni oli aika reilut, et menee sitte syksymmästä :)


Vauva liikkuu jo tosi paljon ja viimeiset kolme päivää ollu kyllä tosi vilkasta elämää masussa. Tänään taas pitäny vissiin vähän lepopäivää kun rauhallisemmin potkinu. Voihan se kyllä olla et neiti potkii tuonne selkään päin tai vaan asento semmonen etten tunne ite kaikkia :) Isillekki on useasti jo päästy esittelee potkutaitoja ja eilen ite ekaa kertaa pongasin pari semmosta potkua et koko maha heilahti :D

keskiviikko 15. helmikuuta 2012

rv 20+2

Heissan. Oon ollu laiskaakin laiskempi. Koneella ei oo jaksanu pahemmin asua ja muutenki kameralla leikkiminen tuntunu varsin ylitsepääsemättömältä. Masussa tuntuu jo usein potkuja ja mieskin on saanu tuntea jo pari kertaa kun kuutti siellä potkiin. Pari ihan kunnon tärkyäkin on koettu. Puoliväliin päästiin maanantaina ja eilen kävin taas neuvolassa, pari päivää niin sitten olis se kauan odotettu rakenneultra, iik.
 Neuvolassa oli kaikki ihan ok. Painoa ei ollu tullu yhtään.. Mutta kuulemma normaalia ja jotkut odottajat vaan laihtuu ja koska mulla tätä painoa oli jo valmiiksi niin vauva kuluttaa sitten tuota ylimääräistä ja kasvaa silti siellä just niiku pitääki. Pitää vaan syödä fiksusti, yli kiloa ei missään vaiheessa sais tulla kuiteskaan viikossa ja sitä painoo alkaa tulemaan varmasti sitten loppuvaiheessa kun vauvaki alkaa kerätä painoa. Mun tuskin tarttee pelätä sitä et mentäis lähellekkään sitä 10 kilon painonlisäystä, veikkaan ite et jää viiteen kiloon.
 Ainoo mikä piti tehä niin tänään jouduin viedä pissanäyteen labraan, kun siellä jotai häikkää oli. Tosin ei sekään vissiin mitään vakavaa, kun terkkari siihen jo syynki keksi. Huomenna se sitten selviää kuiteski oliko muutaki.

Joo, mutta nyt pari vauvanvaate kuvaa ja sitten palataan viikonloppuna ultrakuvien kanssa ;)

 
 Sorruttiin miehen kanssa kerran, tuo alin body nyt on arvatekin miehen valinta, se on ihan reilua kokoa et menee sitten varmaan vasta joskus alkutalvesta/syksystä. Sitte söpö sammakkosetti, mun mielest nää nyt menee kummalle vaan kun osaa oikein pukee ;) Toivottavasti kuiteski saadaan perjantaina suht. vahva veikkaus kumpi siellä olis tulossa, en malta ooottaa <3 <3


sunnuntai 5. helmikuuta 2012

rv 18+6

Heipsan. Toukka on riehunu tänään ihan kunnolla masussa, oon lähinnä löhöilly sohvalla ja koko ajan tuntuu pientä mönkimistä, pari kertaa ihan mahan päälle tuntui hentoiset potkut. Naurahdin ihan kun tajusin ja heti perään melkein toinen ja kolmaskin. Pikkunen on nyt alkanu potkii ylempänäki, kun tähän mennessä kaikki tuntunu ihan alavatsassa, nyt jo navan kohdille tullu potkuja ja kylkiin.

Sain tänään anopilta ihanan pinnasängyn katoksen, tai mikä lie verhojuttu. Se on ollu tuolla miehellä vauvana kuulemma <3 Miehen pitää sitä sen telinettä muotoilla, kun hieman vääntyny vissiin. Oon aika ihastunu siihen ja taidan sen vielä kasailla uudestaan ja ottaa kuvan tänne, ennen kun tuo päivänvalo kokonaan katoaa. Kävästiin eilen kirpparilla täällä Kiteellä ja löysin käyttämättömän kestovaipan ja lisäimuja siihen, tai niitä oli siellä iso kasa, mut ostin vaan yhden testiin. Meinaan kuiteskin tilata ite semmosia tässä jossain vaiheessa, kunhan eka tutkin mitkä olis parhaita. Sitten ostin kahdet täysin käyttämättömän näköiset pöksyt, vihreät ja ruskeat. Sopivat sitten tytölle tai pojalle, kumpi tuo pikku toukka sitten onkaan <3

Masukuvaa en taidan ees nyt laittaa, kun ei tämä viikon aikana oon pahemmin isommaksi muuttunu. Omaan silmään ei ainakaan eroa kauheesti ole :)

Lisäilen muutamia kuvia myöhemmmin, nyt meen kasaa sen katoksen ja nappaan kuvia, pitäis esitellä muutamia muitakin vauvanvaate ostoksia tänne :P