Heissan. Tuo toinen blogi on nyt vähän jääny unohduksiin. Tässä muuton jälkeen on tapahtunu yhtä ja toista joten tällä hetkellä tuntuu ettei tuo mun eka blogi kauheesti innosta.
Täällä nimittäin odotetaan, ihanaa pikkuista heinäkuun vauvaa, tai kesäkuun, veikkaan että syntyis joskus kesäkuun lopulla, ite oon syntyny viikon etuajassa.
Oon kypsytelly nyt pari viikkoa plussan jälkeen ajatusta vauvablogista ja tää ei julkiseksi tulekkaa ennen kun varmaan lähempänä joulua, mutta kirjottelen tänne nyt valmiiksi tän ekan tekstin.
Raskaaksi tulemista pidetään tosi usein itsestäänselvyytenä ja niin se meillekkin aluksi oli, noin 2 vuotta ja 8 kuukautta taaksepäin kun mennään. Yritystä siis on ollu takana ja oltiin jo käytännössä luovuttu toivosta ja päätetty että hoidot tulee olemaan edessä sitten häiden jälkeen. Mutta mites sitten kävikään? Kaksi kuukautta häiden jälkeen istuin vessassa tuijotten epäuskoisena pientä sinistä plussaa ja vielä myöhemmin kahta muuta.
Nää ekat pari viikkoa on ollu ihan kamalia. Olin aina aatellu että oon maailman onnellisin ja olihan mä, mutta piilotin sen koska se pelko ettei tää kestäisikään loppuun asti oli jotain aivan kamalaa. Mun teki mieli vaan itkee ja kiljua ja olin niin paniikissa jokaisesta menkkamaisesta nippailusta. No niitä nippailuja on edelleen, mutta ne kuulemma kuuluu asiaan, kohtu kasvaa jne. Nyt oon kuitenki ollu aika hyvillämielin, ja uskaltanu iloita tästä, vaikka välillä vilkkuu mielessä että joku oliski huonosti, mutta ehkä mä nyt vaan uskon että mun mahassa on nyt semmonen mansikankokoinen pikku muru <3
Mulla oli ennen menkkojen odotettua alkamispäivää ja sen jälkeen epäilykseni, mutta kun on tehnyt kymmeniä negatiivisia testejä menkkojen kiertosekoilujen takia ei kauheesti luottoa enää löytyny. Lopulta kun pari viikkoa oli menny eikä menkkoja kuulunu ja olis töissä tosi väsyny, nukuin töiden jälkeen päikkäreitä ja aamusin oli tosi ällöttävä olo aloin pikkusen epäilemään ja sitten ku tuli se palelu, olo oli kun kuumetta olis ollu 39 ja risat mutta mittarinmukaan olin vaan pientä lämpöä, mies oli epäilly siinä vaiheessa kun suklaakakku sai mut melkein oksentamaan.
Mulla oli takana yli 10 tunnin työpäivä ja olin polkenu hulluna töistä kotiin, tiesin että postilaatikossa oottaa testi. Hyvä kun en saanu paniikkikohtausta kun olin varma että en ole raskaana. Mutta sieltä se tuli, epätodellisen uskomaton pieni ihmeellinen sininen plussa. Ja tottakai mies ku tuli töistä kotiin piti hakee toinen testi apteekista ja kun tein sen parin tunnin päästä plussa tuli heti näkyviin.
Huomenna olis edessä varhaisultra ja mä toivon että me nähdään siellä se meidän ihana pieni kuutti ja toisen hurjasti pomppiva sydän. Siellä toivottavasti selviää miten pitkällä oikeesti oon, mun kierto on heitelly niin kivasti tässä kesän jälkeen että ei ihan varmaksi ite osaa laskee. Mutta nyt mennään varmaan siinä 7 ja 8 raskausviikon kieppeillä. <3
Musta mun maha on jo kasvanu tai ainaki se on kokoajan tosi turvoksissa. Oon toki vähän isompi ja tätä mahaa tässä on enemmän kun tarpeeksi ennestäänki niin vähän hankala arvioida. Yleensä oon saanu alavatsanki piiloon vetämällä vatsaa sisään, mutta nyt se vaan jää siihen pömpöttämään.
Lisäilen myöhemmin plussatestien kuvat (:
Siinäpä se kolmensuora.. Ei varmaan ihan järjestyksesssä kuiteskaan.. :-)
